Hannu Palosuo

Hannu Palosuo (syntynyt 1966 Helsingissä) on valmistunut taidemaalariksi Rooman Kuvataideakatemiasta (Accademia delle Belle Arti di Roma) 1997 ja on siitä lähtien pitänyt useita galleria- ja museonäyttelyitä vuosittain Italian ja Suomen lisäksi mm. Argentiinassa, Japanissa, Monacossa, Saksassa ja Yhdysvalloissa sekä osallistunut aktiivisesti yhteisnäyttelyihin eri puolilla maailmaa. Hannu Palosuo nimettiin Rooman Kaupungin Kansainvälisen Tiede- ja Taideakatemian Akateemikoksi syksyllä 2009. Palosuo on osallistunut Venetsian Taidebiennaaliin vuosina 2009, 2011 ja 2013, Kairon Biennaaliin vuonna 2010 ja Rooman Veistosbiennaaliin vuonna 2011. Kuvataiteilija Hannu Palosuo on saanut ensimmäisenä suomalaisena taiteilijana henkilökohtaisen näyttelyn Italian modernin taiteen kansallisgalleriaan (Hendrik Christian Andersen –museo) vuonna 2013. Hannu Palosuo on toiminut aktiivisena Suomalaisen kulttuurin linkkinä Italiassa. Hän on järjestänyt suomalaisille taiteilijoille näyttelyitä eri puolilla Italiaa (esim. Elina Brotherus, Anita Jensen, Caroline Pipping, Tuomo Rosenlund ja Markku Salo), sekä vuonna 1999 tuottanut Italiaan Kansallisbaletin Ballet Pathetique ja Patrushka baletit ja Savonlinnan Oopperafestivaalien Aleksis Kivi oopperan. ”Taiteellisen työskentelyni ja tutkintani keskeinen teema on sekä kollektiivisten muistikuvien että katsojan henkilökohtaisten tunnetilojen tulkinta. Uskon, että vuorovaikutus taideteoksen ja sen katsojan välillä on yksi taiteen kaikkein tärkeimmistä tehtävistä ja päämääristä.”